Elatusapua vaatinut nainen pettyi – saa yhden dollarin kuukaudessa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suomenkin lainsäädännön mukaan entiselle aviopuolisolleen voi joutua maksamaan elatusapua. Nyt Kiinasta on kantautunut tapaus, jossa ex-mieheltänsä elatusapua vaatinut nainen joutui pettymään karvaasti.

Kiinalainen Shin Min Daily News -lehti kertoo, että kiinalaisnainen oli alunperin vaatinut entiseltä aviomieheltään elatusapua 500 dollaria kuukaudessa. Ex-mies oli aiemmin ilmaissut halukkuutensa osallistua pariskunnan kahden tyttären elatukseen 1.000 dollarilla kuussa. Tämä seikka pelasti miehen tuomarin edessä.

Tuomari nimittäin määräsi miehen maksamaan ex-vaimolleen 500 dollarin sijaan ainoastaan 1 dollarin kuukaudessa. Tämän päätöksen perusteena oli miehen avokätisyys lapsiaan kohtaan. Rahoissa nainen ei siis pääse pyörimään – ja tuomari huomauttikin hänelle kulutuksen vähentämisestä elinkustannuksien pienentämiseksi. Kiinalaisnaisen epäiltiinkin pyytäneen elatusapua kasvattaakseen henkilökohtaisia säästöjään.