Hämmentävä addiktio – lapseton teinityttö hoivaa 97 nukkea

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lapsien hankkiminen on monelle hyvin tärkeä asia, ja siksi hedelmättömyys voi olla todella kova paikka. Nyt teini-ikäinen brittityttö Vikki Andrews on noussut asian tiimoilta otsikoihin – eriskummalisten nukkiensa kera.

19-vuotias Andrews sai kuulla 16-vuotiaana lääkäreiltä ettei hän ei pysty saamaan lapsia, The Sun kertoo. Naisella todettiin munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, eli PCOS. Lapsettomuuden johdosta Andrews on hankkinut itselleen korvaavia esineitä – nimittäin suuren nukkekokoelman.

Nukkien käyttäminen hoivaamisvietin tyydyttämiseksi ei itsessään ole hirveän harvinaista, mutta brittinainen on vienyt asian aivan uudelle tasolle. Andrews on kerännyt yhteensä peräti 97 nukkea, jotka esittävät nuoria vauvoja. Nuket ovat tehty mahdollisimman ihmismäisiksi – jopa niiden hiukset ovat oikeita ihmisen hiuksia.

Kolme vuotta jatkunut ja 20.000 puntaa kustantanut keräily ei kuitenkaan miellytä naisen lähipiiriä. Naisen kihlattu, 19-vuotias Warren Bone, ei liiemmin nukeista välitä. Myös Andrewsin vanhemmat ovat ilmaisseet mielipiteensä asiaan kieltämällä nuket olohuoneestaan.

– Saan hassuja katseita jos vien niitä ulos. Mutta joskus vien niitä töihin lähentyäkseni niitä, kertoo opiskelujen ohella osa-aikaisena tarjoilijana työskentelevä Andrews.