Näyttelijäkomistus luopui lupaavasta urasta näyttelemisen takia

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Australialainen näyttelijä Liam Hemsworth tunnetaan elokuviensa lisäksi teinitähti Miley Cyruksin poikaystävänä. Aussikomistus tähditti Cyruksen kanssa vuonna 2010 The Last Song -draamaelokuvaa, jonka kuvauksissa pariskunnan kerrottiin ihastuneensa toisiinsa.

Nyt aussitähti paljasti haaveilleensa nuorempana surffarin ammatista. Liamin mukaan hän harrasti aikanaan surffausta jopa kilpatasolla, mutta lopetti kilpailemisen näyttelijänuransa myötä.

– Surffasin kilpatasolla ja kiersin Australiaa eri kilpailussa. Kaikki ystäväni olivat surffareita, Liam Hemsworth kertoi Contact Music -sivuston mukaan.

21-vuotias Liam Hemsworth työskenteli ennen läpimurtoaan muun muuassa lattioiden asentajana. Hän on seurustellut poptähti Miley Cyruksen kanssa jo pidemmän aikaa. Tähden kerrottiin taannoin jättäneen australialaisen tyttöystävänsä Cyruksen takia. Sittemmin kolmiodraaman sivuuttaneet tähdet ovat nykyään umpirakastuneita. Liam Hemsworth päätyi Hollywood-uralle näyttelijäveljiensä Chris ja Luke Hemsworthin innoittamana.