Miehelle sakot nurmikon ajamatta jättämisestä – ei ole edes oma piha!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Amerikasta nousee usein esiin mielenkiintoisia uutisia, jotka saavat monet kyseenalaistamaan esimerkiksi maan oikeusjärjestelmän toimivuuden. Daily Mail uutisoi nyt tapauksesta, jossa amerikkalaismies on joutunut kyseisen järjestelmän hampaisiin pahemman kerran.

David Englett -niminen mies on nimittäin saanut sakkorangaistuksen jätettyään muun muassa nurmen leikkaamatta ja aidan huoltamatta. Kyseessä on kuitenkin talo, josta Englett sai häädön jo vuonna 2010 – eikä talo siis ole enää hänen omistuksessaan. Arlingtonin kaupunki yrittää silti saada miehen maksamaan kiinteistön huoltotoimenpiteistä.

Mies sai selville häntä koskevat poliisitoimet mennessään uusimaan ajokorttiaan. Kävi ilmi, että ajokorttia ei voida uusia ennen kuin hän maksaa pois sakkonsa. Tapahtumien seurauksena Englett on siis maksanut Arlingtonin kaupungille 150 dollaria, jääden yhä velkaa satojen dollareiden edestä.

Kaupunki väittää, että jos kiinteistöä ei ole siirretty kenenkään muun nimiin, on se yhä edellisen omistajan. Lakiekspertti Jerry Loftin kuitenkin lehden mukaan tyrmää väitteen. Asiasta järjestettiin käsittely eilen perjantaina.

– Pitää muistaa, että kaupungit haluavat ainoastaan saada rahasi, he yrittävät sitä millä tahansa keinoin, Loftin kommentoi asiaa.