Maailman kallein kello maksaa 4 000 000 euroa! Katso kuva

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Sveitsiläinen kellovalmistaja Hublot on lanseerannut maailman kalleimman kellon, jonka myyntihinta on noin neljä miljoonaa euroa. Aivan kenen tahansa ranteeseen tätä aikarautaa ei siis ole tarkoitettu, mutta siitä tulee pitää hyvää huolta myös timanttien takia.

Valkokultaiseen kelloon on nimittäin kiinnitetty peräti 1.200 timanttia, joista kuusi painaa enemmän kuin kolme karaatia. Yhteensä timantteja on 140 karaatin verran. Uutuuskelloa valmisti yhteensä 17 henkilöä 14 kuukauden ajan.

Hublotin omistaa ranskalainen luksustuotteisiin keskittynyt pörssiyhtiö LVMH, jonka johtaja Jean-Claude Biver ei peitellyt tyytyväisyyttään. Hänen mukaansa tätä kalliimpaa kelloa on enää vaikea tehdä, koska kellon pinta-ala on niin rajallinen. Kello on parhaillaan esillä alan messuilla Saksassa.