Timo Pieni Huijaus julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-artisti Timo Pieni Huijauksen toinen sooloalbumi Kaikki Loppuu julkaistaan 28. maaliskuuta. Levyn vastaavana tuottajana on toiminut Rähinä Recordsin Elastinen. Albumilla vierailee esimerkiksi huikean suosion saavuttanut Jare&VilleGalle, Illi sekä Kapasiteettiyksiköstä tutut Andu ja Tasis.

Kaikki Loppuu albumin teemat ovat aikaisempaa pienempiä ja lähempänä ihmistä. Timo Pieni Huijaus kertoo, että uusi albumi on paljon henkilökohtaisempi ja kertoo rehellisesti tämän päivän asioista, joihin hän haluaa ja uskoo pystyvänsä vaikuttamaan. Teemat ovat syntyneet Timo Pieni Huijauksen omista ja ystävien kokemuksista.

– Edellinen albumi oli summaus nuoruusvuosista. Nyt katse on ollut tässä hetkessä ja tulevaisuudessa, joka kuuluu ja näkyy albumin biiseissä. Useat biisit ovat syntyneet kuvien kautta ja albumia voisi kuvailla elokuvamaiseksi kokonaisuudeksi, kertoo Timo Pieni Huijaus.