Myöntäisitkö tälle naiselle henkivakuutuksen? Uskomaton ammatti

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta löytyy runsaasti ammatteja, joiden väitetään lukeutuvan maailman vaarallisimpiin. Eräs niistä löytynee nykyisin Australiasta, Noosan kaupungin liepeillä sijaitsevasta maineikkaasta Australia Zoo -eläintarhasta.

Eläinpuiston perusti aikoinaan tosielämän krokotiilimies Steve Irwin, joka menehtyi traagisesti muutama vuosi sitten. Parhaillaan puistoon rakennetaan uutta aluetta tulokkaalle, joka on gepardi. Vaarallinen ja huippunopea eläin on parhaillaan jo totuttautumassa olosuhteisiin, ja samalla vaarallista villieläintä joudutaan kävelyttämään lenkillä päivittäin kuin koiraa ikään.





Kuva: Stara

Stara sattui paikalle, kun Looa-niminen gepardi oli kävelyllä eläinpuiston aidan ulkopuolella tarhan henkilökuntaan kuuluvan naisen kanssa. Lenkin jälkeen eläin jouduttiin paikalta häkkiautolla, mutta lenkillä se oli kaksin ulkoiluttajan kanssa. Hoitajalla täytyy olla vakuutukset kunnossa.

– Sen kanssa on mukava kävellä. Teemme sen joka päivä. Siinä menee jonkin aikaa kun ihminen saavuttaa luottamuksen, mutta sen jälkeen kävelyttäminen onnistuu hienosti, eläinhoitaja kertoi Staralle.





Kuva: Stara