F1-selostaja ihmetteli Kimin ulosantia: ”Hänhän on suomalainen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänä viikonloppuna Australian Melbournesta käynnistyy jälleen uusi Formula 1 -kausi, joka on suomalaisittain mielenkiintoisin vuosiin. Sunnuntain kisassaa on nyt mukana kaksi suomalaista, kun Heikki Kovalainen saa seurakseen lajin supertähden Kimi Räikkösen.

Australiassa seurataan parhaillaan tiiviisti Kimin paluuta formularadoille. Paikalliset televisiokanavat ovatkin käsitelleet odotettua paluuta runsaasti.

Varhain tänä aamuna myös kauden ensimmäisen formulalähetyksen juontajat keskustelivat suomalaisesta supertähdestä. Heidän mukaansa Kimi Räikkönen oli nimittäin puheliaampi kuin koskaan aiemmin. Selostajakaksikko oli tavannut Kimin hetkeä aiemmin.

– Minusta Kimi oli nyt paljon puheliaampi kuin aikaisemmin. Hieman monotoninen kyllä, mutta hänhän on suomalainen, selostaja totesi hieman naureskellen.

Samalla selostajat sivalsivat Kimiä siitä, ettei tämä heidän mukaansa viettänyt Ferrari-aikoinaan tarpeeksi aikaa yhdessä tiimin kanssa.