Katie Price hylkiöstä Vuoden julkkisäidiksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Realitytähti Katie Price, eli povipommi Jordan, on tullut miljoonille tutuksi kolmossivun tyttönä ja omien realitysarjojensa myötä. Näyttävä kaunotar esiintyy tunnetusti julkisissa tilaisuuksissa rohkeissa asuissa, jotka eivät juurikaan peittele neitokaisen rintavarustusta.

Nyt povipommi on valittu Britanniassa Vuoden julkkisäidiksi. Katie Pricella on kolme lasta, yhdeksänvuotias Harvey, kuusivuotias Junior ja neljävuotias Princess. Tulos on suorastaan tragikoominen, sillä Katie voitti tittelin jo toisen kerran. Ensimmäisen kerran jälkeen hän erosi ja seuraavana vuonna saikin jo Vuoden huonoin julkkisäiti -tittelin. Nyt alkuperäinen tilanne on siis palautunut.

The Sun -lehti kertoo, kuinka voitostaan iloinen neitokainen kuitenkin katuu joitakin tekemiään päätöksiä – kuten lapsiensa esiintymistä hänen realitysarjoissaan. Tulevaisuudessa povipommi ei aio enää tuoda lapsiaan julkisuuteen.

– Haluan että he saavat mahdollisimman normaalin kasvatuksen, samanlaisen kuin heidän koulukaverinsa, Katie Price selittää päätöstään lehdelle.

Povipommi on siis voittanut samaisen Vuoden julkkisäiti -tittelin jo kerran aiemminkin, vuonna 2007. Palkintoa sponsoroivan Foxy Bingon edustajat perustelivat neitokaisen toista voittoa sanomalla, että Katie on upea roolimalli kaikille äideille, jotka tuskailevat työn ja äitiyden yhdistämisen kanssa.

Katie Price erosi viime vuoden lokakuussa itseään kahdeksan vuotta nuoremmasta argentiinalaismallista Leandro Pennasta lyhyen seurustelun päätteeksi. Sittemmin on/off -pariskunta on kuitenkin huhujen mukaan jo ehtinyt palata yhteen. Heidät bongattiin äskettäin intiimillä illallisella ja he ovat kirjoittaneet Twitter-blogeissaan toisilleen hellyttäviä viestejä.