Neljä Ruusua palaa vuosien tauolta – festarikiertue ensi kesänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä pop-yhtyeistä Neljä Ruusua palaa pitkältä tauolta. Uutta albumia on työstetty talven ja kevään ajan. Albumi on loppusilausta vaille valmis ja se tullaan julkaisemaan syksyllä 2012.

– Tauolle jäätyämme vastasin lukuisiin paluu-uteluihin kertomalla sen toteutumisen edellyttävän uuden ja inspiroivan musiikin syntymistä. Huomasimme Koden kanssa suoltavamme materiaalia ja puolentoista vuoden työ treeneineen sekä studiosessioineen on nyt liki valmis, Ilkka Alanko kertoo.

Uuden levyn ensimmäinen single julkaistaan 18. huhtikuuta. Pitkää hiljaiseloa viettänyt yhtye aktivoitui viime kesänä ja esiintyi 40-vuotisjuhlia viettäneen Ilosaarirockin päätösesiintyjänä. Ensi kesänä Neljä Ruusua esiintyy useilla kotimaisilla festivaaleilla.

28.06 Himos, Iskelmäfestivaali

29.06 Kuopio, Viinijuhlat

30.06 Kokkola, Mustakari in Memories

05.07 Kouvola, Tykkimäki

06.07 Naantali, Kaivohuone

07.07 Lohja, Rantajamit

09.07 Aitoo, Kirkastusjuhlat

11.07 Oulu, Rotuaari Piknik

12.07 Seinäjoki, Virittämö

13.07 Tampere, Tammerfest

14.07 Saarijärvi, Kirmot