Tamperelaisravintolan henkilökunnalta kuuma tyttökalenteri – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla julkaistaan vuosittain valtava määrä kalentereita, joissa poseeraavat milloin esimerkiksi lentoyhtiöiden tai urheilujoukkueiden kaunottaret ja komistukset. Suomessa tällaisia kalentereita nähdään harvakseltaan, mutta nyt tamperelainen ravintola Senssi on tehnyt omansa vuodelle 2013.

Kauniita ja vähäpukeisia nuoria naisia – ja pari miestäkin – sisältävä kalenteri on valokuvausta myöden kokonaan ravintolan oman henkilökunnan käsialaa. Stara saa nyt kunnian esitellä pari ensimmäistä maistiaista kalenterista, jota myydään samaisessa Senssi-ravintolassa. Ravintolan edustaja Miko Helander kertoi Staralle kalenterin taustoista.

– Kalenterin ideana oli tehdä jotain yhdessä henkilökunnan kanssa. Näimme kuvia erään tanssiryhmän kalenterista ja totesimme, että meidän henkilökuntamme ei häviä niille pätkääkään, Helander kertoi.

– Samalla henkilökunta haluaa osoittaa, että jos he voivat olla julkisesti vähissä vaatteissa ja bikineissä, niin asiakkaiden kynnys osallistua kesän bileisiin bikineissä voi olla matalampi. Henkilökunnan osallistuminen tunnelman luomiseen voi olla monitahoista.





Kuva: Splash





Kuva: Splash





Kuva: Splash