Tutkimus: Kännykät pois raskaana olevilta naisilta!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Raskauden aikaiseen käyttäytymiseen annetaan naisille valtava määrä erilaisia ohjeita esimerkiksi siitä miten heidän tulee käyttäytyä ja mitä ruokia tulee välttää. Nyt tuoreen tutkimuksen mukaan välitettävien listalle tulee lisätä myös matkapuhelimet.

Arvostetun Yalen yliopiston tutkimuksessa selvisi, että odottavan äidin matkapuhelimen käyttäminen raskausaikana voi aiheuttaa lapsessa hyperaktiivisuutta, ahdistuneisuutta ja muistiongelmia. Tällaisten ongelmien määrä on kasvanut viime vuosina selvästi, ja tutkijoiden syyttävä sormi osoittaa nyt matkapuhelimiin. Kännykän väitetään vaikuttavan haitallisesti kehittyvän lapsen aivoihin.

Tutkimus suoritettiin hiirillä, mutta tutkijoiden mukaan tuloksia voidaan soveltaa myös ihmisiin. Tutkimuksessa osa odottavista hiiristä oli koko odotusajan päällä olleen kännykän vieressä ja osa ei. Lontoon King’s Collegen professori Eric Taylor kuitenkin totesi, että kännyköitä ei voida syyttää ADHD-tapausten yleistymisestä.