The Wanted järkyttyi fanilahjasta: ”Oudointa ikinä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen The Wanted -poikabändi on noussut parin vuoden aikana kotimaassaan supersuosituksi, mutta Glad You Came -hittikappaleen myötä yhtyeen suosio on levinnyt maailmalle. Miljoonien teinityttöjen ihailema yhtye on kiertänyt viime aikoina muun muuassa Yhdysvaltoja.

Nyt The Wanted -yhtye kertoi fanien heittelevän heille keikkojen aikana erikoisia lahjoja. Poppari Sica Kaneswaran kertoi ihailijoiden heittäneen heiden päälleen muun muuassa rintaliivejä. Popparin mukaan hämmentävin fanin heittämä lahja on kuitenkin ollut ruokaa.

– Fanit heittävät päällemme mitä ihmeellisimpiä juttuja. Maxin päälle heitettiin äskettäin rintaliivit. Erikoisin fanin heittämä lahja oli kylmä pitsan pala. Se oli oudointa ikinä, Sica Kaneswaran kertoi TOTP-lehdelle.

Poppari kertoi rakastavansa amerikkalaista ruokaa, jota hän ahmiikin mahansa täyteen yhtyeen Yhdysvaltojen kiertueella. Hän kertoi syövänsä Yhdysvalloissa muun muuassa roskaruokaa ja Cheetos-sipsejä.

The Wanted -yhtyeen jäseniä ovat Max George, Siva Kaneswaran, Jay McGuiness, Tom Parker ja Nathan Sykes. Heidän debyyttisinglensä All Time Low julkastiiin vuonna 2010 ja se viihtyi hittilistojen ykkösenä viikon verran. Poikabändi on julkaissut kaksi studioalbumia, The Wanted ja Battleground. Äskettäin The Wanted -yhtye opetti David Beckhamin Brooklyn-poikaa soittamaan kitaralla.