Maailman tulisin vodka – polttaa myös seuraavana aamuna!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet suomalaisetkin ovat viime vuosina innostuneet tulisesta ruoasta, kun niiden suosio on kasvanut huimasti. Nykyisin Tabascon 5.000 scovillea eivät tunnu monille juuri missään, kun markkinoilla on esimerkiksi 1,1 miljoonan scovilleyksikön voimin polttava supertulinen Blairin Ultra Death -kastike.

Myös chiliviinaksia on ollut maailmalla myynnissä kautta aikojen, mutta ne ovat lähes poikkeuksetta olleet alan konkareille aivan liian laimeita. Nyt on kuitenkin tullut markkinoille todella tiukkaa juomaa, kun 100.000 Scovilles Naga Chilli Vodka pitää nimensä mukaisesti sisällään 100.000 scovillen verran silkkaa tuskaa.

Juoman vaikuttavana ainesosana on maailman tulisimpiin lukeutuva chilipippuri Naga Morich. Tämä juoma polttaa mukavasti illalla alas mennessään, mutta seuraavana aamuna tilanne on todennäköisesti hieman tukalampi. Silloin kannattaa laittaa vessakäynnin ajaksi soimaan esimerkiksi Ring of Fire -klassikkohitti.



Kuva: Geekalerts.com