Adelen musiikilla yllättävä vaikutus leikkauspotilaisiin

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Laulajatähti Adele joutui äskettäin hurjien väitteiden kohteeksi, kun ranskalaisen juorulehden mukaan hän esiintyisi kotipornovideolla. Adele on itse kiistänyt jyrkästi videon olemassaolon ja jatkossa väitteitä puidaankin todennäköisesti oikeudessa.

Laulajatähti on lähiaikoina ollut otsikoissa myös aloitettuaan laihduttamaan Atkinsin dieetin avulla. Nyt The Sun -lehti kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan laulajattaren musiikilla on mielenkiintoisia vaikutuksia sitä kuunteleviin. Tutkimuksen mukaan rauhoittavan musiikin, kuten Adelen Someone Like You -kappaleen, kuunteleminen nimittäin vähentää paikallispuudutuksella leikattavien potilaiden ahdistuneisuutta leikkaussalissa.

96 potilasta kattaneessa tutkimuksessa rauhoittavaa musiikkia kuunnelleiden potilaiden stressitaso oli 29 prosenttia alhaisempi kuin niiden, joiden leikkauksen aikana ei soitettu musiikkia. Musiikin kuuntelu selvästi rauhoitti potilaita. Oxfordilaistutkimuksen mukaan esimerkiksi juuri Adelen musiikin kuunteleminen voi auttaa leikkauspotilaita myös paranemaan nopeammin.

Soul-laulaja Adele teki äskettäin näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. 21-albumillaan supertähdeksi noussut Adele joutui viime vuonna leikkaukseen, jossa hänen äänihuulistaan poistettiin hyvälaatuinen kasvain. Samalla supertähti kertoi taannoin Vogue-lehdelle, että hän aikoo vetäytyä musiikkiuraltaan neljäksi tai viideksi vuodeksi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat