Nainen, näin onnistut ensitreffeillä – kuumat vinkit!

Lifestyle · Meri Pulkkinen

Ankea ja vaivaantunut ilta ravintolassa ei ole monenkaan näkemys unelmien ensimmäisistä treffeistä. Cosmopolitan-lehti kertookin nyt, miten erityisesti naiset saavat tehtyä miehiin vaikutuksen uusilla ja jännittävillä treffi-ideoilla.

Lehden mukaan hauskaa yhdessäoloa on varmasti luvassa, jos esimerkiksi katsotte yhdessä 21 Jump Street -klassikkosarjaa. Nuoren Johnny Deppin tähdittämä telelevisiosarja naurattaa melkeinpä ketä vaan ilman että vastaan tulee vaivaannuttavia hetkiä, joita esimerkiksi romanttiset komediat saattavat aiheuttaa.

Hyvä idea on myös mennä yhdessä baariin pelaamaan biljardia tai dartsia, jolloin nainen voi kääntää miehensä pään pukeutumalla Converseihin ja seksikkääseen toppiin. Myös urheileminen yhdessä saa miehet innostumaan, sillä hän näkee ettei nainen ole hikeä pelkäävä hienohelma. Esimerkiksi pyöräily sopii tähän hyvin.

Jotta mies saisi esiteltyä urheilutaitojaan naiselle, menkää vaikka puistoon heittelemään koripallolla koreja. Jos urheilulliset ensitreffit eivät kuitenkaan ole sinun makuusi, tavatkaa vaikka aamulla ennen töihin menoa kahvilassa kahvikupposten äärellä. Myös romanttinen puistopiknik leivän ja juuston kanssa saa treffikumppanisi varmasti sulamaan syliisi.

Seikkailkaa yhdessä. Kun menette yhdessä vaikka salaa suljetulle katolle katselemaan maisemia kehoissanne virtaava adrenaliini saa teidät varmasti lähentymään. Myös soutuveneen vuokraaminen yhdessä takaa mieleenpainuvat ensitreffit. Kesän lähestyessä kaikenlainen ulkoilmatoiminta on muutenkin upea idea, esimerkiksi illanvietto terassilla drinkkien kera saa varmasti välillenne aikaan säpinää.