Naiset käyttävät rintavakojaan härskisti hyväkseen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Varsinkin miespuoliset henkilöt usein ajattelevat, että naiset käyttävät luojan luomia avujaan hyväkseen tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt asiasta tehty tutkimus kertoo, kuinka paljon naiset rintavarustustaan oikeasti hyödyntävät.

The Sun -lehti kertoo tutkimuksesta, jonka tulosten mukaan jopa yksi seitsemästä naisesta käyttää töissä avonaisia kaula-aukkoja tehdäkseen vaikutuksen pomoonsa tai saadakseen palkankorotuksen. Wonderbra-rintaliiviyhtiön 1.000 naista kattaneen tutkimuksen mukaan jopa puolet vastanneista on vilauttanut baaritiskillä tullakseen palvelluksi ennen muita asiakkaita.

Tutkimus vahvistaa monia stereotypioita. Nimittäin sen tulosten mukaan jopa kahdeksan prosenttia vastanneista on antanut sakottavalle poliisille hieman silmänruokaa päästäkseen tilanteesta ilman sakkoa. 16 prosenttia naisista käyttää rintavarustustaan etuillakseen kaupan kassajonoissa, ja kolme prosenttia myönsi tarkoituksella esitelleensä kaula-aukkoaan työhaastattelussa.

Brittinaisia kattanut tutkimus kertoo myös naisten välisestä kateudesta. Jopa 80 prosenttia vastanneista nimittäin säännöllisesti tuijottelee muiden naisten rintoja, jopa vertaillen niitä omiinsa. Kymmenen häikäilemätöntä prosenttia vastanneista myönsi myös yrittäneensä varastaa häissä huomion morsiammelta pukeutumalla tarkoituksella rintavarustusta esittelevään asuun.

Uusimmat