Uutuusohjelmassa vieritetään jättimäistä palloa – juontajana Pilvi Hämäläinen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomessa kuvataan loppukesän aikana erikoista uutta viihdeohjelmaa. Let’s Play Ball Suomi -ohjelmassa kuljetetaan valtavan kokoista palloa eri puolilla Suomea.

Star Channel -kanavalla lähitulevaisuudessa alkava ohjelma vie kilpailijat ja katsojat matkalle kesäisen Suomen ympäri, kertoo Walt Disney Company Nordic.

Julkkikset kisailevat pareittain

Jokaisessa jaksossa kaksi julkisuudesta tunnettua henkilöä kisaa joukkueineen toisiaan vastaan vierittämällä halkaisijaltaan noin neljän metrin kokoisia palloja muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Julkisuudesta tutut joukkuekapteenit ovat kutsuneet ohjelmassa avukseen kaksi itse valitsemaansa ystävää tai sukulaista. Joukkueet kohtaavat fyysisiä ja taktisia haasteita vierittäessään suurikokoisia palloja pitkin kapeita katuja, puistoja, niittyjä ja jopa vesistöjä.

Kilpailuun osallistuvien tavoitteena on saada pallot maaliviivan yli ennen toista joukkuetta. Tehtävä on kuitenkin haastavampi kuin miltä se saattaa kuulostaa.

Sarjan jokaisessa jaksossa pallon pyörittäjät kohtaavat uudessa kaupungissa uusia strategisia haasteita. Koetukselle joutuvat kilpailijoiden yhteistyökyky, ongelmanratkaisutaidot, ketteryys ja paineensietokyky.

Let’s Play Ball Suomi perustuu hollantilaiseen formaattiin.

Let’s Play Ball Suomi -ohjelma kattaa kahdeksan jaksoa. Juontajana toimii näyttelijä Pilvi Hämäläinen, joka tunnetaan muun muassa Putouksesta ja Suurmestarista.

Let’s Play Ball Suomi perustuu hollantilaiseen formaattiin. Youtubessa alkunsa saanut alkuperäinen hollantilaisohjelma on Deadlinen mukaan kerännyt hyviä katsojalukuja, ja formaatti on sittemmin myyty Banijay-tuotantoyhtiön toimesta muun muassa Iso-Britanniaan.

Ohjelman kuvaukset alkavat elokuussa 2026 eri puolilla Suomea. Let’s Play Ball Suomi alkaa Star Channel -televisiokanavalla alkuvuodesta 2027.

Lähteet: Walt Disney Company Nordic, Deadline

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.