Steve Jobsista elokuva – tämä tähti päärooliin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suurimman teknologiayhtiö Applen perustaja ja johtaja Steve Jobs menehtyi taannoin haimasyöpään vuosien taistelun jälkeen. Talouslehdet nimittivät hänet maailman parhaaksi toimitusjohtajaksi, ja nimitystä tukee yhtiön tämänhetkinen 81 miljardin dollarin omaisuus.

Äskettäin uutisoitiin fanien ikuistaneen Jobsin elämän Facebook-aikajanalle kunnioittaakseen miehen muistoa. Nyt Steve Jobsista kertovan elokuvan pääosan esittäjä on valittu. 34-vuotias Miehen puolikkaat –tähti Ashton Kutcher tulee nimittäin näyttelemään teknologiagurua Jobs-nimisessä elokuvassa. Contact Music –sivuston mukaan elokuvan käsikirjoittajana toimii Matt Whiteley ja sen kuvaukset aloitetaan toukokuussa.

Steve Jobsin sisko Mona Simpson paljasti taannoin yksityiskohtia visionäärin kuolemasta. Simpson kertoi Jobsin soittaneen hänelle päivää ennen kuolemaansa ja kertoneen, että “nyt kannattaa kiirehtiä Palo Altoon”. Jobs aavisti seuraavana päivänä koittavan kuolemansa. Viimeisillä hetkillään hän katsoi ensin yksitellen sängyn vieressä olleita läheisiään ja sen jälkeen nosti katseensa heidän ylitseen. Silloin Jobs lausui viimeiset sanansa: “Oh wow. Oh wow. Oh wow.”

Uusimmat