Limp Bizkit hajoamispisteessä – kahdelle jäsenelle potkut?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suositun Nu metal -yhtye Limp Bizkitin suunnitelmissa oli tehdä paluu uuden levyn avulla, mutta nyt matkaan on tullut mutkia. Yhtyeen solisti Fred Durst on nimittäin uhkaillut antavansa potkut kahdelle yhtyeen viidestä jäsenestä.

Bändi allekirjoitti taannoin sopimuksen Cash Money Records -levy-yhtiön kanssa uuden levyn tekemisestä. TMZ-sivuston mukaan Durst on nyt kuitenkin heittänyt kapuloita rattaisiin, sillä hänen kerrotaan haluavan päästä Limp Bizkitin DJ Lethalista ja rumpali John Ottosta eroon.

Solistin kerrotaan olleen tyytymätön miesten tekemisiin jo jonkun aikaa, eikä Durst sulata kaksikon railakasta bile-elämäntyyliä. Virallisesti DJ Lethal ja John Otto eivät vielä ole saaneet bändistä lähtöpasseja, mutta siihen saatetaan päätyä, ellei yhtye saa ongelmiaan selvitettyä.

Limp Bizkitin kolme albumia ovat myyneet yli 20 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa ja 13 miljoonaa muualla maailmassa. Yhtye nousi jättisuosioon vuonna 1999 Significant Other -kakkosalbumillaan Nookie ja Break Stuff -hittien menestyksen siivittämänä. Vuoden 2000 Chocolate Starfish And The Hot Flavoured Water -albumilta hiteiksi nousivat muun muassa My Way ja Rollin.

Uusimmat