Maineikas urheiluvalmentaja kiinni tyttöjen ahdistelusta

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Maailmalla on tullut tänä vuonna ilmi jo useita tapauksia, joissa koulujen opettajat ovat ahdistelleet seksuaalisesti oppilaitaan. Urheilumaailmassa on myös tullut ilmi lukuisia samankaltaisia tapauksia.

Nyt on Yhdysvalloissa noussut julkisuuteen tapaus, jossa maineikas ja julkisuudestakin tuttu urheiluvalmentaja Doug Boger on ahdistellut ohjaamiaan nuoria tyttöjä. MM-tasolla teinityttöjä valmentanutta Bogeria syytetään väkivaltaisuudesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jo seitsemän miehen entistä valmennettavaa on tullut esille todistuksineen.

Radar Online -sivuston mukaan Boger raiskasi erään valmennettavistaan, kun tyttö oli 11-vuotias. Toista valmennettavaansa mies poltti tupakalla. Kaksi valmennettavaa on kertonut heihin kohdistuneesta fyysisestä väkivallasta. Valmennettavat rikkovat viimein vuosien hiljaisuuden, koska he haluavat Bogerin pois valmennustehtävistään ja urheilun maailmasta.

Miestä on jo vuonna 2009 syytetty oppilaidensa väärinkohtelusta ja väkivallasta. Nyt Yhdysvaltojen Urheiluliitto laittaa Bogerin pysyvään valmennuskieltoon. Hän voi silti vieläkin jatkaa valmentamista kuntosaleilla, jotka eivät kuulu liiton jäseniin. Mies itse on väittänyt olevansa syytön, ja ettei ole tehnyt asioita, joista häntä syytetään.