Pikkupoika syötti ponia – sai kahden metrin ilmalennon

Ohhoh! · Neea Jokinen

Monet pikkulapset haluavat yleensä eläinpuistoissa ruokkia ja silittää eläimiä. Uskaliaimmat taaperot voivat esimerkiksi syöttää vanhempiensa valvovan silmän alla poneja tai hevosia vaikkapa vihanneksilla. Nyt erään pikkupojan kerrotaan joutuneen arvaamattoman ponin uhriksi.

Kolmevuotias Steven Goldsmith oli ollut Sarah-äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa viettämässä päivää Pennywellin maatilalla. Leppoisa päiväretki sai kuitenkin karmaisevan käänteen, kun pikkupoika joutui erään ponin riepottelemaksi. Taapero oli nimittäin yrittänyt syöttää pientä ponia, joka puraisi pikkupoikaa rinnasta ja riuhtaisi tämän kahden metrin matkan ilmalennolle.

– Steven oli täysin shokissa ja alkoi itkemään. Onneksi hän selvisi rytäkästä vain vähillä ruhjeilla, säikähtänyt äiti kertoi The Daily Mail –lehdelle.

Pikkupoika kiidätettiin ponihyökkäyksen jälkeen sairaalaan. Taaperon rinnassa oli purujälki ja mustelmia, mutta yhtäkään luuta ei murtunut. Äidin mukaan Steven-poika traumatisoitui tapahtuneesta, sillä taapero pelkää nykyisin eläimiä. Äiti haluaakin muistuttaa muita vanhempia siitä, että eläimiä syöttäviä lapsia tulee tarkkailla tällaisten tilanteiden estämiseksi.