Lapsi pelastui kaivosta iPhonen avulla – katso video

Digi Nettivideot Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Tekniikka helpottaa elämää ja pelastaa nykyajan ihmisen monilta asioilta. Harva silti arvaisi, että sillä voi auttaa kaivoon pudonnutta ihmistä. Nyt on löydetty videomateriaalia, jossa palomiehet pelastavat 2-vuotiaan kiinalaispojan iPhone-puhelimen avulla.

Pieni poika oli pudonnut vahingossa yli 12 metrin syvyiseen kaivoon, kun hän leikki ystäviensä kanssa kylässä Mengzin kaupungin lähellä. Kuultuaan lapsen itkun kaivosta kyläläiset hälyttivät apua ja heittivät pojalle löyden vetiseen kaivoon. Lapsi roikkui tunnin ajan köyden päässä, kun pelastushenkilökuntaa odotettiin.

Palomiesten oli vaikea nostaa lapsi kapeasta kaivosta, joka oli täynnä vettä. Heidän pelastusköytensä oli tarkoitettu aikuisille ja lapsi luiskahti aina sen otteesta pois. Pelastusmiehet saivat kuitenkin tapahtumapaikalla neronleimauksen.

Videolla näkyy, kuinka he laskevat iPhone-puhelimen kaivoon pojalle, joka saa köyden kiedottua ympärilleen sen avulla. Pian poika nostetaan kaivosta ylös. Pelästynyt lapsi itkee päästyään pinnalle, kun palomiehet ottavat hänet syliinsä.