Octomom saa tappouhkauksia – hämmentävä syy

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailmankuulu Octomom, eli kahdeksan lasta taannoin kerralla synnyttänyt ja yhteensä neljäntoista lapsen äiti Nadya Suleman on ollut jo pitkään vararikossa. Viime vuonna perhettä odotti häätö, mutta äiti onnistui sittemmin ansaitsemaan rahaa riisumalla itsensä mallikuviin.

Äskettäin Closer-lehdessä rahapulan takia erittäin vähäpukeisena poseerannut äiti on nyt myrskyn silmässä. TMZ-sivusto kertoo, kuinka Suleman on taloudellisten vaikeuksiensa johdosta alkanut vastaanottamaan valtiolta sosiaalitukea. Tämä päätös on nyt joillekin ollut liikaa.

Nainen on nimittäin saanut sosiaalituen johdosta lukuisia tappouhkauksia. Sulemania uhkailleet ihmiset eivät sivuston mukaan halua joutua maksamaan naisen lapsilauman kuluja. Äiti ei kuitenkaan vielä ole tehnyt uhkauksista rikosilmoitusta. Nainen saa myös positiivista palautetta – nimittäin muilta yksinhuoltajilta, jotka kannustavat häntä kasvatusurakassaan.

Viime vuonna Vivid Entertainment -yhtiö tarjosi Sulemanille 500.000 dollaria esiintymisestä tunnin pituisella pornovideolla. Perheenäiti ei ehdotukseen suostunut, joten yhtiön johtaja Steve Hirsch ilmoitti maksavansa silloiset vuokrarästit siitä huolimatta. Hirsch maksoi omista rahoistaan suurperheen vuokran helmikuuhun saakka.

Uusimmat