Hämmentävä seksuaalinen suuntauminen lomakkeessa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksuaalivähemmistöjen asema on viime vuosina parantunut huimasti ympäri maailmaa, ja erityisesti Yhdysvalloissa sekä asenneilmasto että lainsäädäntö ovat muuttuneet myönteisimmiksi. Nyt verkossa leviää kuitenkin nopeasti eräs seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä hämmentävä kuva.

Kuvassa nimittäin nähdään lomake, jonka täyttäjältä tiedustellaan myös seksuaalista suuntautumista. Mukana ovat homojen ja lesbojen lisäksi myös heterot ja biseksuaalit, mutta eräs valinta ei oikein tunnu kuuluvan joukkoon. Seksuaaliseksi suuntautumisekseen voi nimittäin ilmoittaa lomakkeella myös kiinalaisuuden.





Kuva: Imgur