Muumio-elokuvat palaavat valkokankaalle – uusina versioina!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Erittäin suositut Muumio, Muumion paluu ja Muumio – Lohikäärmekeisarin hauta -elokuvat ovat yhteensä netonneet maailmalla useita satoja miljoonia dollareita. Nyt muumioteemasta aiotaan ottaa kaikki irti, sillä alkuperäinen Muumio-elokuva tehdään uudelleen.

Variety-elokuvalehti kertoo, kuinka Universal Pictures -elokuvastudio on kertonut aloittavansa legendaarisen elokuvan uudelleenfilmatisoinnin. Ensimmäinen Muumio-elokuva kuvattiin jo vuonna 1932. Alkuperäisversiota kuuluisampi on kuitenkin vuonna 1999 ilmestynyt, yhteensä 415 miljoonaa dollaria tuottanut Muumio-elokuva, jossa päärooleissa ovat muun muassa Rachel Weisz ja Brendan Fraser.

Uuden elokuvan tulee tuottamaan kaikki Muumio-sarjan elokuvat vuodesta 1999 asti tuottanut Sean Daniel. Uudelleenfilmatisoinnin tulee käsikirjoittamaan tänä kesänä elokuvateattereihin saapuvan Prometheus-elokuvan toinen käsikirjoittaja Jon Spaiths. Mies on kertonut että uusi Muumio-elokuva tulee olemaan erittäin synkkä.

Uusimmat