Opiskelijat riehuivat laivalla – alastomina! Vartijat voimattomia

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessa järjestetään vuosittain lukuisia vauhdikkaita risteilyjä, joista Goom ja abiristeilyt lienevät tunnetuimpia nuoren juhlakansan kohteita. Osataan sitä toki myös muualla maailmassa, sillä nyt Ranskasta on kantautunut tietoja poikkeuksellisen rajusta laivareissusta.

Noin kaksisataa vahvasti juopunutta opiskelijaa järjesti nimittäin päänvaivaa varustamolle riehumalla ja tappelemalla Doverista Calaisiin matkalla olleella Spirit of France -laivalla. The Sun -lehden saamien tietojen mukaan nuoret rikkoivat lähes kaiken minkä kykenivät pulloista pöytiin. Nuoret olivat matkalla laskettelemaan Alpeille.

Laivan henkilökunta vartijat mukaanlukien oli voimaton, kun juopuneet ja alastomat opiskelijat ryhtyivät joukolla riehumaan. Vartijat joutuivatkin pelastamaan aluksen muita matkustajia turvaan raivokkaalta opiskelijaryhmältä. Yhteensä aluksella oli 1.559 matkustajaa. Aluksen kapteeni Steve Johnson kertoi lehdelle, että nuorten käytös oli halveksittavaa.