Suomalainen artistikaunotar laihtui 20 kiloa – katso huikea muodonmuutos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen naispuolinen hiphop-tähti Sana on toteuttanut todellisen muodonmuutoksen, kun hän on pudottanut painoaan peräti 20 kiloa. Nyt Starassa nähdään ennen ja jälkeen -kuvat artistista, jonka liikakilot ovat nykyisin jo historiaa.

Sana kertoi Staralle laihduttamisestaan ja muodonmuutoksensa taustoista.

– Vuoden 2010 lopulla peilikuvani alkoi ahdistamaan siinä määrin, että kerta kaikkiaan vaan päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tein täydellisen ruokaremontin ja jätin alkoholin lähes kokonaan pois. Painoa tippui nopeasti reilut kymmenen kiloa. Jatkoin terveellistä elämää lisäten kesällä liikkunnaksi juoksua ja pyöräilyä, Sana kertoi.

Viime syksynä liikkumisen keskeytti sairastuminen, joka vei motivaation. Sittemmin tilanne on kuitenkin taas parantunut.

– Nyt 2012 olen jälleen saanut voimaa aloittaa alusta. Ruokaremontti ja elämäntapamuutos oli jälleen paikallaan. Kiloja on karissut hyvää vauhtia ja olo on parempi kuin koskaan. Vaihdoin kaikki herkut hedelmiin ja syön muutenkin kevyesti. Liikunta on edelleen selän takia haastavaa, mutta löysin vesijuoksusta sopivan harrastuksen. Itsevarmuus on kasvanut huimasti ja vähitellen olen tyytyväinen kehooni, Sana kertoi Staralle.

Sana vuonna 2008



Kuva: Sanan arkisto

Sana vuonna 2012



Kuva: Sanan arkisto

Otsikkokuva: Seppo Hinkula