Lindsay Lohan vararikossa – joutui myymään vaatteittaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Julkkistähti Lindsay Lohan on saanut viime aikoina hätistellä paparazzeja ympäriltään, sillä neitokainen on ollut tuttu nimi uutisotsikoissa muun muuassa vankeustuomioidensa myötä. Ongelmainen kaunotar yrittää parhaillaan puhdistaa päihdehuuruista mainettaan, mutta vastoinkäymiset vain lisääntyvät.

25-vuotias neitokainen on lähiaikoina ollut kohuotsikoissa muun muassa törttöiltyään Porsche-ökyautollaan Hollywoodissa. Alex Torres -niminen pornotähti on myös väittänyt harrastaneensa näyttelijättären kanssa seksiä maksusta. Nyt Lohan on kuitenkin ongelmissa taloudellisista syistä, sillä hänen kerrotaan olevan vararikossa. Now-lehden mukaan neitokainen on joutunut myymään rekallisen kalliita designer-vaatteitaan noin 11.000 euron hintaan Crossroads Trading Company -yhtiölle.

Julkkistähti yrittää kuitenkin pelastautua taloudellisesta ahdingostaan uudella roolillaan Elizabeth Taylorina tästä kertovassa Liz and Dick -elokuvassa. Neitokainen käyttääkin lähteiden mukaan kaiken vapaa-aikansa käsikirjoituksen lukemiseen ja Elizabethin rooliin paneutumiseen. Lindsay toivoo roolillansa pääsevänsä takaisin elokuvien tekemisen pariin.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan joutunut kaltereiden taakse jo useamman kerran. Viime vuonna neitokainen tuomittiin vankilaan viidennen kerran toistuvien ehdonalaisrikkomustensa takia. Julkkistähden tapauksen tuomari vaati oikeudenkäynnissä, että kaikki määrätyt terapiasessiot ja yhdyskuntapalvelut tulee olla suoritettuna 29. maaliskuuta mennessä. Lindsay onnistui suorittamaan hänelle osoitetut määräykset ajoissa.

Uusimmat