Nainen törttöili kännissä – yritti imettää tuntematonta vauvaa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Uutisoimme äskettäin eräästä humalahakuisesta perheenäidistä, joka jätti pienet lapsensa yksin kotiin bilereissun ajaksi. Naapurit soittivat poliisille, kun naisen lapset juoksivat pihakadulla alastomina ulosteen päällystäminä.

Nyt Yhdysvaltojen Etelä-Dakotassa kohistaan parhaillaan erään juopuneen naisen puuhista. 24-vuotias nainen nimittäin tunkeutui erään perheen kotiin ja yritti imettää tuntemattoman vauvaa. Perheen koirat kuulivat tunkeilijan ja herättivät haukkuen perheenäidin. Vauvan äiti olikin järkyttynyt, kun hän näki humalassa olleen naisen työntämässä rintaan hänen lapsensa suuhun.

Epäonnistuneen imetysyrityksen jälkeen nainen oli käpertynyt sänkyyn ja alkanut nukkumaan kuin kotonaan. Nainen kielsi tapahtuneen poliisien kuulusteluissa, sillä syytetyn mukaan hänet oli kutsuttu yökylään kyseiseen taloon. Juopuneen naisen mukaan vauvan äiti oli jopa tarjonnut hänelle pyjamaa yöksi. Poliisit eivät kuitenkaan uskoneet tarinaa ja nainen sai syytteen taloon tunkeutumisesta, The Daily Mail -sivusto uutisoi.