Nämäkin arkipäiväiset asiat vaikuttavat muistiisi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Huonomuistisuus on valitettava ongelma, josta monet kärsivät. Nyt Cracked-sivusto on koonnut viisi arkipäiväistä asiaa, joiden ei ihan heti arvaisi vaikuttavan muistimme toimintaan. Listaukselle on yllättävää kyllä päätyneet esimerkiksi oviaukot.

Kulkiessamme huoneesta toiseen oviaukon kautta unohdamme helposti mitä olimme menossa toiseen huoneeseen tekemään. Notre Damen yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että aivomme ovat taipuvaisia lokeroimaan asioita fyysisen sijaintimme avulla. Siksi vaihtaessamme huonetta helposti unohdamme asioita, sillä olemme tallentaneet mielessämme olleen asian aivoihimme edellisessä huoneessa.

Yllättävä muistiin vaikuttava asia on myös matala ääni. On yleisesti tunnettu asia, että matalaääninen mies tekee naisiin usein erityisen vaikutuksen. Nyt tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että matala ääni aktivoi naisen lisääntymisvietin lisäksi myös hänen muistinsa. Naiset esimerkiksi muistavat matalaäänisen henkilön sanomia asioita yleisesti ottaen paremmin.

Olet saattanut huomata, että joskus jotain asiaa muistellessasi huomaat tuijottavasi intensiivisesti lattiaan tai vaikkapa kattoon. Tämä ele auttaa meitä muistamaan. Skotlannin yliopiston tutkijat ovat nimittäin selvittäneet, että katsomalla muualle kuin läsnäolevien henkilöiden kasvoihin, muistamme asioita paremmin. Aivoillemme ihmiskasvot ovat niin mielenkiintoisia, että niiden katselu häiritsee muistamiseen tarvittavaa keskittymistämme.

Monien harrastama käsillä puhuminen vaikuttaa myös muistamiseen. Jos liikutat paljon käsiäsi samalla kun puhut, on todennäköistä että muistat sanomasi asiat myöhemmin paljon paremmin. Rochesterin yliopiston tekemässä tutkimuksessa ilmenikin, että käsiä puhuessaan liikuttaneilla oli huomattavasti muita korkeampi muistamisprosentti.