Cheek julkaisee uuden levyn ensi viikolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen hiphopin kiintotähti Cheek julkaisee uuden Sokka irti -albuminsa 18. huhtikuuta. Levyn ensimmäisen singlen Pyrkiny vähentää feat. Spekti musiikkivideo on kerännyt Youtubessa jo lähes miljoona katselukertaa.

Myös tuore sinkku, albumin nimiraita Sokka irti, on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Kappale kipuaa Suomen radiosoittolistalla kovaa vauhtia ja on ollut myös iTunesin singlelistan ykkösenä.

– Uskon onnistuneeni siinä mitä lähdin levyä tehdessä tavoittelemaan. Se on turboahdettu soundtrack kesää varten, en säästellyt mitään. Sokka irti on niin soundillisesti kuin lyriikoiltaankin kuin isku päin pläsiä. Jotain uutta, tuoretta ja röyhkeetä, Cheek luonnehtii uutta albumiaan.