Megan Foxin photoshoppaaminen suututti fanit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksikäs näyttelijätär Megan Fox kertoi äskettäin lehtihaastattelussa millaista on olla kymmenvuotiaan Kassius-pojan äitipuolena. Hän valitteli samalla sitä, että monet fanitkaan eivät tietä, että hän on ollut äitipuolena jo kahdeksan vuoden ajan.

Nyt Meganin fanit ovat suivaantuneet idolinsa kuvan photoshoppauksesta, sillä näyttelijäkaunotar poseeraa Grazia-lehden tuoreen numeron kannessa. Jotain jää kuitenkin puuttumaan, sillä Foxin toinen suuri tatuointi selästä on kuvassa poistettu digitaalisesti.


Kuva: Splash

Megan on ollut jo pidemmän aikaa naimisissa näyttelijäkomistus Brian Austin Greenin kanssa. Fox joutui taannoin tukalaan tilanteeseen myös työelämässä, sillä ohjaajalegenda Steven Spielberg vaati näyttelijättärelle potkuja Transformers-elokuvasta. Tähden väitettiin riitaantuneen elokuvan ohjaajan Michael Bayn kanssa. Foxin kerrottiin muun muuassa haukkuneen suosittua ohjaajaa Hitleriksi. Kaunotar väitti kuitenkin potkujensa jälkeen jättäytyneensä itse elokuvasta muiden työtarjouksiensa takia.

Uusimmat