Pizza Hut yhdisti pizzan ja hodarin – britit innostuivat

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Pitsan päälle voi tunnetusti laittaa melkeinpä mitä vain. Kuitenkin hieman perinteisemmistä täytteistä suosittuja ovat esimerkiksi kinkku, ananas, jauheliha ja tonnikala. Pizza Hut -ravintolaketju on nyt lanseerannut uutuuden, joka lyö kaikki entiset täytteet laudalta.

Daily Mail -lehti kertoo nimittäin pitsasta, jonka pohjan reunoihin on rullattu nakkeja. Näin on saatu aikaan melko innovatiivinen hot dog -pitsa. Täytteitä uutuspitsaan saa edelleen valita mielensä mukaan. Hot dogien ystävien iloksi pohjaan on lihan lisäksi kääritty ripaus sinappia. Yllättävää kyllä, uutuus ei saavu runsaskalorisista ruoista tunnetuksi tulleille Amerikan markkinoille, vaan sitä tullaan myymään ainoastaan Ison-Britannian Pizza Hut -ravintoloissa.

Aiemmin saman ketjun valikoimassa on jo ollut muun muassa valkosipulileivällä varusteltu pitsapohja. Ketju on myös vuodesta 2007 asti tarjoillut makkaralla höystettyä pitsapohjaa Thaimaassa ja Japanissa sijaitsevissa ravintoloissaan. Pizza Hut ei suinkaan ole keksinyt ”pizzahodaria”, sillä sitä on myyty jo pitkään pizzaketjuissa esimerkiksi Aasian maissa.