Yksikätinen pikkupoika pelaa baseballia

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kerroimme äskettäin, kuinka eräs brasilialaismies on menestynyt skeittaajana siitä huolimatta, että hänellä ei ole ollenkaan jalkoja. Nyt otsikoihin on noussut joukkueessa baseballia pelaava poika, joka syntyi ilman toista kättä.

KVUE-verkkosivusto kertoo kuusivuotiaasta amerikkalaispojasta Reece Hollowaysta, joka onnistuu harrastamaan rakastamaansa baseballia yhdellä kädellä. Ilman vasenta kättään syntynyt poika pystyy lyömään palloa aivan kuin muutkin pelaajat. Reece onkin pelannut baseballia jo kolmivuotiaasta saakka ja hänen unelmansa on isona pelata baseballia ammatikseen.

Pojan vanhemmat olivat hänen syntyessään huolissaan, pystyisikö hän edes sitomaan omat kengännauhansa. Reecelle hankittiinkin proteesikäsi, mutta poika ei halunnut käyttää sitä. Uskomattoman taidokas poika opetteli kuitenkin lyömään palloa mailalla jo ollessaan kaksivuotias. Tähän mennessä ainoa asia, jota poika ei pysty itse tekemään, on juuri kahta kättä vaativa kengännauhojen sitominen.