Lady Gagan kommentti raivostuttaa: ”Poplaulajat eivät syö”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga nousi taannoin supertähdeksi Just Dance -hittikappaleensa myötä. Viime vuosina laulaja on keskittynyt menestyneen musiikkiuransa lisäksi myös hyväntekeväisyystyöhön.

Nyt erittäin menestynyt laulajatar on kuitenkin saanut rankkaa kritiikkiä Twitter-blogissaan julkaisemansa viestin takia. Poptähti kertoi Twitterissä olleensa juuri kahdella spinning-tunnilla, ja kuinka hän syö salaattia unelmoiden samalla juustohampurilaisesta. Kohua on kuitenkin aiheuttanut tweetin perässä ollut #PopSingersDontEat, eli suomeksi poplaulajat eivät syö. Kommentti on yllättävä veto Gagalta, joka on julkisesti puhunut kamppailustaan bulimian kanssa.

Poptähti on myös tehnyt paljon töitä sen eteen, että nuorilla olisi parempi itsetunto. Tuore kommentti onkin saanut laulajan fanit raivostumaan, kertoo Huffington Post -lehti. Esimerkiksi Amerikan syömishäiriöjärjestö on ihmetellyt julkisesti poplaulajan niin sanottua takinkääntöä. Osa Gagan faneista ymmärsi laulajan kommentin vitsinä, mutta suurin osa palautteesta on ollut erittäin negatiivista.

– @ladygaga miksi edes ajaisit tuollaista asiaa? Oksettavaa että vitsailisit noin vakavasta sairaudesta, ilmaisee järkytyksensä Aysha Falco -niminen Twitter-käyttäjä.

Lady Gaga ihmetytti taannoin haastattelullaan, jossa hän muun muuassa kertoi paholaisen vainoavan häntä. Poptähden mukaan paholainen kummittelee hänelle öisin, eikä hän siten saa tarpeeksi unta. Gagan mukaan hän käy terapiassa edesmenneen Michael Jacksonin neuvonantajan Deepak Chopran luona. Laulaja kertoi myös haaveilevansa siitä, että hän vaipuisi joskus koomaan.

Uusimmat