Mummo heitettiin ulos pubista – uskomaton syy

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kohteliaisuussääntöjen mukaan miehet osoittavat kunnioitusta monissa tilanteissa ottamalla hatun pois päästään. Usein ravintoloissa tämä kuuluu asiaan. Naisia tämä käytäntö ei yleensä koske, mutta tunnetusti poikkeus vahvistaa säännön.

Nyt eräs 89-vuotias mummo potkittiin pubista ulos, kun tämä ei ottanut baskeria pois päästään sisätiloissa. Anniskelupaikan henkilökunta oli kieltänyt hattujen käyttämisen pubissa riidanhaluisten jalkapallofanien vuoksi. Kun syntymäpäiviään juhlivaa Hilda Nelson -nimistä mummoa käskettiin ottamaan baskeri pois päästään tämä luuli, että kyseessä oli vitsi.

Pyyntö teki naisen olon epämukavaksi, sillä hänellä oli nolostuttava vaiva, jota tämä peitteli hatulla. Mummon hiukset olivat harventuneet vakavan sairauden ja siihen liittyvien hoitojen vuoksi. Nelson ei taipunut henkilökunnan pyyntöön useiden kehoitustenkaan jälkeen, joten hänet ajettiin perheineen ulos pubista.

– En voinut uskoa heidän sanojaan, luulin ensin pyyntöä vitsiksi ja nauroin heille. Pidän hattua, koska odotan hiusteni kasvavan takaisin sairauden jälkeen. Meidän oli tarkoitus juhlia syntymäpäiviäni, enkä minä ole mikään huligaani, kertoo Hilda Nelson Daily Mail -lehdelle.

Uusimmat