Lapsinero on syntynyt! 4-vuotiaalla Heidillä Einsteinin älykkyysosamäärä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Suhteellisuusteorian ja paljon muuta aikoinaan kehittänyttä Albert Einsteinia pidetään yleisesti maailman viisaimpana miehenä ja älykkyyden synonyyminä. Nyt hän on saanut kuitenkin nuoren kilpailijan, kun neljävuotias brittityttö Heidi Hankins on osoittautunut todelliseksi lapsineroksi.

Britannian viisaiden yhdistys Mensa on hyväksynyt Matthew Hankinsin jäsenekseen, sillä testeissä hän osoitti älykkyysosamääränsä olevan huikeat 159. Se on vain pisteen vähemmän kuin Stephen Hawkingilla ja Albert Einsteinilla, Daily Telegraph uutisoi. Keskimääräisen aikuisen älykkyysosamäärä on sata.

Isänsä Matthew Hankinsin mukaan tyttö alkoi osoittaa merkkejä poikkeuksellisesta älykkyydestä jo yksivuotiaana. Kaksivuotiaana isä osti tyttärelleen kokonaisen kirjasarjan, jonka pienokainen myös luki. Southamptonin yliopistossa työskentelevä isä mittaa työkseen lasten älykkyyttä, ja testattuaan oman tyttärensä hän tyrmistyi tuloksista.