7 600 euron vihkisormus vessanpöntöstä alas – mutta miten kävikään

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla kerrotaan useita uskomattomia tarinoita, joissa esimerkiksi vuosikymmeniä sitten kadonnut vihkisormus löytyi lopulta kalan sisältä. Äskettäin eräs aivan vastaava tarina on käynyt toteen Ruotsissa. 16 vuotta sitten kadonnut vihkisormus löytyi ällistyttävästä paikasta, nimittäin porkkanan ympärille kasvaneena.

Nyt samainen ihme on jälleen tapahtunut, kun eräs amerikkalainen nainen löysi jälleen sormuksensa liki 1,5 vuoden kadoksissa olemisen jälkeen. Sormuksella oli enemmänkin kuin tunnearvoa, sillä naisen aviomies oli teettänyt tälle timanttihäiden kunniaksi 7.600 euron arvoisen kultaisen timanttisormuksen. Mechelle Rieger -niminen nainen hukkasi kuitenkin arvokkaan lahjansa vetämällä sen vahingossa vessanpöntöstä alas.

Onnettoman tapauksen jälkeen nainen ei uskonut enää koskaan näkevänsä upeaa sormustaan. Ihme kuitenkin tapahtui, kun kaksi putkimiestä löysi sormuksen ja palautti sen Kunan kaupungintalolle. Miehet olivat huomanneet sormuksen putkiston suodatinastiassa irtokolikkojen joukossa.

Sormus julistettiin löytyneeksi kaupungintalolla, ja sen jälkeen useat kaupungin asukkaat väittivät sormuksen kuuluvan heille. Ongelma esineen omistajasta kuitenkin ratkesi, kun Mechelle Rieger saapui paikalle valokuvatodisteiden kanssa. Nainen saikin sormuksensa takaisin oikeaan aikaan, sillä hän juhlii tänä kesänä 25-vuotishääpäiväänsä miehensä kanssa.

– Kun sormus putosi vessanpönttöön, aloin kirkumaan. Lapseni nauroivat, sillä tuon kaltaiset kommellukset ovat minulle yleisiä. Minä kuitenkin aloin itkeä. On ihme, että sain sormukseni takaisin, olen hyvin kiitollinen, kertoo Mechelle Rieger Daily Mail -sivustolle.