Mies ajoi lokkiparven päälle – yhdeksän kuukauden vankilatuomio

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Tarpeettoman kivun tuottaminen eläimille on yleisesti tuomittavaa, mutta nyt eräällä miehellä on runsaasti aikaa miettiä asiaa kiven sisällä. Ehdonalaisessa jo valmiiksi ollut kovanaama jäi nimittäin kiinni ajettuaan maineikkaalla Daytona Beach -rannalla tahallaan lokkiparven päälle.

Nyt 43-vuotias mies on tuomittu oikeudessa tekoon nähden pitkään ehdottomaan vankeuteen, sillä hänelle määrättiin ehdonalaisen rikkomisesta ja lokkien tappamisesta yhteensä yhdeksän kuukauden vankilareissu. Mies oli aiemmin tuomittu ehdonalaiseen koiranpennun eläinrääkkäyksestä.

Oikeudessa mies kertoi, ettei hänen aikomuksensa ollut ajaa lokkiparven päälle. Tuomari ei selityksiä kuitenkaan uskonut, Orlando Sentinel uutisoi. Oikeudenkäynnissä selvisi, että mies oli ajanut saman parven yli heti perään myös toistamiseen. Yksi linnuista kuoli heti ja kaksi piti lopettaa myöhemmin.