Yllätystulos tutkimuksessa: Seksi tärkeämpää naiselle kuin miehelle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmisten intiimistä kanssakäymisestä tehdään vuosittain maailmalla lukuisia tutkimuksia, kun esimerkiksi seksielämän saloja yritetään selvittää. Nyt eräs tuore tutkimus väittää, että halaukset ovat miehille tärkeämpiä kuin naisille. Tulos on yllättävä.

Asiaa lähestyttiin tällä kertaa siten, että selvitettiin halausten saamisen ja onnellisuuden suhdetta. Tulosten mukaan usein halauksia ja suudelmia saavat miehet ovat keskimäärin kolme kertaa onnellisempia kuin harvoin halauksia ja suudelmia saavat miehet. Naisten onnellisuuteen halauksilla ja suudelmilla ei ole aivan yhtä selkeää vaikutusta.

Samalla tutkittiin seksielämän muuttumista suhteen myötä, ja tulosten mukaan seksielämä muuttui sitä paremmaksi mitä pidempään suhde kesti. Mielenkiintoinen seikka oli kuitenkin se, että miehet kertoivat useimmin olevansa tyytyväisimpiä ihmissuhteeseen, kun naiset puolestaan kertoivat olevansa tyytyväisimpiä seksielämään. Tulokset olivat siis monin tavoin päinvastaiset kuin yleensä oletetaan.

Amerikkalaisen Kinsey Instituten ja Indianan yliopiston yhdessä järjestämään tutkimukseen haastateltiin tuhat pariskuntaa Yhdysvalloissa, Saksassa, Espanjassa, Japanissa ja Brasiliassa. Tulokset julkistettiin Archives of Sexual Behaviour -lehdessä.