Mies väittää olevansa Hitlerin salattu pojanpoika

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Saksalainen edesmennyt diktaattori Hitler muistetaan hirmuteoistaan natsi-Saksan aikana. Miehen teot ovat syöpyneet ihmisten muistiin ja toisen maailmansodan kauhuja käsitellään edelleen muun muassa erilaisissa dokumenteissa. Nyt eräs ranskalainen mies väittää olevansa Hitlerin salattu pojanpoika.

Philippe Loret -niminen mies on vakuuttunut siitä, että hänen isänsä sai alkunsa natsijohtajan salaisesta lemmensuhteesta. Loret väittää, että isä kertoi salatun totuuden lapsilleen, kun nämä olivat pieniä. Miehen mukaan hän ja hänen kuusi sisarustaan jäivät sanattomiksi, kun heidän isoisäkseen paljastui Adolf Hitler.

Kuuluisalla natsijohtajalla ei tiedetä olleen virallisia lapsia. Loret kuitenkin kertoo löydetyistä vanhoista kirjeistä, jotka näyttävät toteen, että Hitlerillä oli suhde hänen isoäitinsä kanssa. Loretin isä löysi lisäksi heidän kotinsa ullakolta Hitlerin maalaamia tauluja, joissa oleva nainen näytti aivan miehen äidiltä. Loretin isän ja Hitlerin yhdennäköisyys on myös hämmästyttävä yksityiskohta tutkimuksissa.

– Uskon olevani Hitlerin pojanpoika. Tottakai olen, todisteet ovat selvät. Jos ihmiset eivät usko sitä, se on heidän ongelmansa, kertoo Philippe Loret Daily Mail -sivustolle.

Äskettäin selvisi, että Hitlerillä oli salainen tukikohta aivan Hollywoodin kupeessa Los Angelesissa. Mies aikoi nimittäin väitteiden mukaan hallita maailmaa Kaliforniasta käsin. Natsiliikkeen yhdysvaltalaisten kannattajien rakentama tila sijaitsee julkkisten kartanoiden läheisyydessä Hollywood-kukkuloilla.

Uusimmat