Pysäköintipojan ökykallis moka – useita luksusautoja murskaksi

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa suurimmalla osalla hotelleista on käyttössään pysäköintipalvelu, jossa asiakkaat jättävät autonsa hotellin työntekijän pysäköitäväksi. Nyt eräs pysäköintipoika on aiheuttanut ajovirheellään mittavia vahinkoja Miamissa.

Jalopnik-sivusto kertoi ensimmäisenä, kuinka Epic Hotel -nimisen hotellin edessä on sattunut melkein jo eeppiset mitat saanut moka. Hintavaa Jeep Grand Cherokee -autoa pysäköimässä ollut pysäköintityöntekijä nimittäin menetti auton hallinnan, jonka seurauksena nelivetoinen Jeep päätyi Mini Cooper, Maserati ja Porsche -merkkisten autojen päälle. Kolarissa ei kuitenkaan tullut henkilövahinkoja, Jalopnik-sivusto uutisoi.


Kuva: YouTube

Autoja yhtään tuntevat ymmärtävät varmasti heti, miten hintava reissu tästä voi kyseiselle työntekijälle tulla. Peltirytäkässä mukana olleille autoille kertyy nimittäin hintaa, esimerkiksi Jeepin alle jäänyt Maserati GranTurismo S on jopa 120.000 euron arvoinen ajoneuvo. Porsche, jota epäillään Speedster-retromalliksi, voi olla jopa 152.000 euron arvoinen. Lisäksi mukana oli myös yksi arvokas Bentley. Vielä ei ole selvää, miksi Jeep lähti kuljettajan hallinnasta. Liian korkean tilannenopeuden epäillään liittyneen tapaturmaan.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat