Rihanna kommandona, eli alasti takkinsa alla? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihannan ja hänen ex-poikaystävänsä Chris Brownin ympärillä ovat viime aikoina velloneet romanssihuhut, jotka Rihanna on kuitenkin kiistänyt. Brown hakkasi vuonna 2009 Rihannan ja tuomittiin oikeudessa lähestymiskieltoon.

Nyt Rihanna ja näyttelijä Ashton Kutcher ovat väitteiden ja paparazzikuvien perusteella yhdessä, vaikka tähti itse kielsikin huhut. Tällä kertaa Rihanna on herättänyt kohua pukeutumalla pelkkään trenssitakkiin, jonka alla tähti näyttää olevan alaston. Katso kuvat tästä.

Poplaulaja nähtiin paljastavassa asussaan Sydneyssä, kun hän astui autostaan ulos. Tähden avonainen takki paljastaa näkyvän kaistaleen hänen rintakehäänsä ja jalkojaan jättäen vaikutelman alastomuudesta takin alla.

Rihanna on viime aikoina laajentanut poptähden uraansa myös valkokankaalle. Hänet nähdään parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä The Battleship -elokuvassa. Poppari onkin markkinoinut uutta elokuvaansa ympäri maailmaa. Rihannan uutisoitiin äskettäin olevan kiinnostunut esittämään edesmennyttä popdiiva Whitney Houstonia tästä suunniteltavassa elämäkertaelokuvassa. Supertähti joutuu kuitenkin kilpailemaan roolista vaikuttavien nimien kanssa, sillä myös muun muassa Jennifer Hudson, Vivica Fox, Brandy ja Jordin Sparks ovat ehdolla rooliin.