Tässä autenttisin tapa katsoa Titanic-elokuva

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Vuonna 1998 ensi-iltansa saanut James Cameronin menestyselokuva Titanic tekee paluun elokuvateattereihin, kun sen 3D-versio sai ensi-iltansa 6. huhtikuuta 2012. Tuolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta laivan lähdöstä kohtalokkaalle neitsytmatkalleen.

3D-teknologialla pyritään luomaan uutta jännitystä vanhaan suosikkielokuvaan. Nyt on löytynyt kuitenkin kuvamateriaalia, joka näyttää ehkäpä parhaimman tavan katsoa vuosisadan kuuluisimmasta laivaturmasta kertovaa elokuvaa. Vuonna 2009 nimittäin lontoolainen uima-allas rakennettiin muistuttamaan hyistä jäämerta, jossa katsojat kokivat elokuvaelämyksen viktoriaanisissa asuissa puuveneissä istuen.





Kuva: Imgur

Elokuvan katsojat ovat kuin Titanic-aluksesta pelastuneita ihmisiä, jotka kelluvat haaksirikkoisina merellä. Kuvista näkyy, miten altaaseen on laitettu myös jääpaloja kuvaamaan jäämeren kauhuja. Hyistä tunnelmaa elokuvanäytökseen luo veden pinnalla hohkaava sumu.

Alkuperäinen Titanic-elokuva sai Suomen ensi-iltansa 16.1.1998 ja keräsi 1.040.000 katsojaa, eli se on viime vuosikymmenten ylivoimaisesti katsotuin elokuva Suomessa. Titanic voitti vuonna 1998 ennätykselliset 11 Oscaria ja teki elokuvan pääosia näytelleistä Leonardo DiCapriosta ja Kate Winsletista tähtiä. James Cameronin ensimmäinen pitkä 3D-fiktioelokuva oli 18.12.2009 Suomen ensi-iltansa saanut Avatar.