Miehen spermasta jo yli 1 000 lasta – jälkeläisiä eri puolilla maailmaa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Lapsettomuuden hoitoon on käytetty jo pitkään spermanluovuttajia, jotka ovat usein saaneet salata henkilöllisyytensä biologisilta lapsiltaan. Uutisoimme viime vuonna eräästä spermanluovuttajasta, joka oli julkisen rekisterin mukaan peräti 150 lapsen biologinen isä.

Nyt Britanniassa uutisoitiin eräästä miehestä, joka on edesauttanut maansa syntyvyyden kasvua. Tutkija Bertold Wiesnerin nimittäin väitetään siittäneen yli 1.000 lasta. Vuonna 1972 menehtynyt mies luovutti siemennestettään Mary-vaimonsa omistamaan spermapankkiin, joka auttoi brittinaisia saamaan lapsia 1940-luvulta lähtien.

Spermapankkia johtanut Mary Bartons kirjoitti aikoinaan elämäntarinansa paperille. Muistelmissaan lapsettomia pariskuntia auttanut nainen kertoo, että hänen aviomiehensä lahjoitti usein siemennestettään lapsettomuusklinikan käyttöön. Bartonsin muistelmien tultua julkisuuteen monet ovat saaneet tietää olevansa tutkijamiehen biologisia lapsia. Miehen lapsia tiedetään olevan Britannian lisäksi maailmalla. Spermapankin uskotaan laittaneen aluilleen 25 vuoden aikana yhteensä peräti 1.500 lasta.

– Operaatiot tehtiin nimettöminä, eikä DNA-testejä ollut olemassa. Isäni ei olisi varmasti uskonut, että hänen tarinansa tulee julki, Bertold Wiesnerin 68-vuotias lapsi Jonathan Wiesner kertoi The Daily Mail -sivustolle.