Alessandra Ambrosio upeassa alastonkuvassa – katso

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Huippumallien kirkkaimpaan tähtikaartiin lukeutuva Alessandra Ambrosio on nykyisin yksi maailman kauneimmista äideistä, sillä hän synnytti esikoisensa lähes kolme vuotta sitten elokuussa. Synnytyksen jälkeen hän palasi ennätysnopeasti takaisin mallimaailmaan.

Viime kuukausina mallikaunotar on kuitenkin keskittynyt pääasiassa perhe-elämäänsä. Nyt Alessandra poseeraa raskaudestaan huolimatta alasti brasilialaisen Vivara-korufirman kuvissa. Kuva on saanut innoituksensa alunperin Demi Mooren alkuun panemasta julkkistrendistä, jota ovat seuranneet sittemmin myös esimerkiksi Jessica Simpson, Halle Berry ja Britney Spears. Katso kuva tästä.

30-vuotias Alessandra Ambrosio on tullut tunnetuksi esimerkiksi Sports Illustrated -lehden uimapukunumeroista sekä Victoria’s Secret -mallina ja poseerannut alastomana Bruno-leffahahmon kanssa. Hänet valittiin viime vuonna maailman kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. Jamie Mazurin kanssa seurustelevaa huippumallia on kutsuttu myös “mallimaailman tulevaisuudeksi” ja uudeksi Tyra Banksiksi. Hänet nähtiin taannoin cameo-roolissa James Bond -leffa Casino Royalessa. Alessandra tienaa nykyisin noin kuusi miljoonaa dollaria vuodessa.