Cheek jätti setelisateet: ”Pikkuhousuja lentää yhä lavalle”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suomalaisen hiphopin kiintotähti Cheek julkaisi uuden Sokka irti -albuminsa 18. huhtikuuta. Stara tapasi suosikkiartistin uuden levyn julkaisubileissä Helsingin The Circus -klubilla.

Cheek yllätti viime vuonna Tampereella järjestettävässä Blockfest-tapahtumassa heittämällä yleisön sekaan kesken esityksensä 2.500 euroa seteleinä. Tulevana kesänä ei rahasadetta enää tulla kuitenkaan näkemään.

– Kyllä se jäi sellaiseksi yhen kerran jekuksi. Täytyy keksiä taas jotain uutta kivaa seuraavalle kerralle. Koko idea lähti sellaisesta hyvähenkisestä painostuksesta, Cheek kertoi Staralle.

Lisäksi hän kertoi innokkaimpien fanien heittelevän esiintymislavoille monenlaista tavaraa.

– Fanien kanssa on ollut outojakin tapaamisia, mutta nyt ei tule mieleen mitään tiettyä. Kaikennäköistä, lavalle on heitelty vaikka mitä. Tuopista pikkuhousuihin.