Conor Maynard matkii Justin Bieberiä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

YouTube-palvelun kautta supertähdiksi ovat nousseet muun muuassa laulajat Justin Bieber, Cody Simpson ja Esmee Denters. Uutisoimme äskettäin yhdeksänvuotiaasta Matty B -nimisestä pojasta, jonka cover-versio Justin Bieberin Boyfriend-kappaleesta nousi nettihitiksi.

Nyt eräs brittiläinen teinitähti on kommentoinut huhuja, joiden mukaan hän matkisi täysin kanadalaista laulajaa Justin Bieberiä. 19-vuotias Conor Maynard nousi tunnetuksi YouTube-palvelusta ja hän julkaisi äskettäin debyyttisinglensä Can’t Say No. Matkimiskohu sai alkunsa poplaulajan singlen kannesta, joka muistuttaa hyvin paljon Bieberin singlen kantta.

– Mielestäni on todella imartelevaa, kun minua verrataan sellaiseen henkilöön, joka on luonut massiivisen uran musiikkialalla. Meillä on kuitenkin erilainen soundi ja teemme eri juttuja, Conrad Maynard kertoi Reuters-uutistoimistolle.

Brightonissa varttunut Conor Maynard loi oman profiilin YouTube-palveluun vuonna 2008 ja alkoi julkaisemaan verkossa cover-kappaleitaan. Teinitähti on coveroinut muun muuassa Chris Brownin, Taio Cruzin, Jessie J:n ja Katy Perryn kappaleita. MTV-kanava palkitsi hänet tammikuussa Brand New for 2012 -palkinnolla.