Pikkutytön kouluruokablogi kerää suosiota maailmalla

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suomessa kouluruoka on ilmaista, mutta joissakin muissa maissa opiskelijat joutuvat maksamaan ruoka-aterioistaan. Kouluruoasta ja sen laadusta kirjoitetaan usein esimerkiksi mielipidepalstoilla.

Nyt erään kouluruokaan pettyneen tytön perustama Never Seconds -blogi on noussut uutisotsikoihin Skotlannissa. Yhdeksänvuotias Martha Payne perusti aiemmin tänä vuonna blogin, johon hän julkaisi muun muuassa kuvia surkeasta ja epäterveellisestä kouluruoastaan. Blogissa nähdään kuvia tytön 2,6 euroa maksavista ruoka-annoksista, jotka ovat kaikkea muuta kuin ravitsevia.

Martha Paynen koulussa opiskelijoille tarjotaan kouluruoaksi muun muuassa juustohampurilainen sämpylällä ja pihvillä, kaksi kalapuikkoa, kolme kurkkuviipaletta ja mehujää. Tyttö julkaisi blogissaan kuvan muovilautaselle asetetusta ateriasta, johon kuului muutama maissi, pizzapala, kalapuikko ja muffinssi.

– Ruoka on yleensä hirveää. Haluaisin enemmän ruokaa ja sellaista, joka ei ole ällöttävää. Olen kasvava lapsi ja tarvitsen ravintoa, jotta jaksan opiskella koulupäivän ajan. Yksi kalapuikko ei anna minulle sitä energiaa, Martha Payne kirjoittaa blogissaan.

Tytön blogin noustua julkisuteen, sen kävijäluvut kasvoivat kymmeniin tuhansiin. Lisäksi kouluruokaa esittelevä blogi levisi Twitter-blogissa trendit-listalle. Tapaus on järkyttänyt ravitsemusasiantuntijoita, joiden mielestä tytön koulussa tarjotut ruoat ovat ”pelottavia ja shokeeraavan epäterveellisiä”.